Muu toimintamme

 

MLL Sahalahti palvelee myös näin:

  

Leikkikenttätoiminta

Järjestämme kesäkuussa koulujen loputtua ohjattua leikkikenttätoimintaa kirkonkylän Sälssinkujan leikkikentällä. Toimintaa on juhannukseen asti joka arkipäivä. Ohjaajiksi palkaamme paikkakunnan omia alle 18-vuotiaita nuoria, ja tarjoamme näin työtilaisuuden myös sellaisille nuorille, joiden on vielä vaikea saada työtä avoimilta markkinoilta  nuoren ikänsä vuoksi. Leikkikenttätoiminnan alkamisajankohdasta klo-aikoineen ilmoitamme tarkemmin keväällä.

 

Uuden vauvan muistaminen

Yhdistyksemme antaa sahalahtelaisen perheen ensimmäiselle vauvalle pienen syntymälahjan – tai pikemminkin lahja tulee äidin ja perheen iloksi. Uusi lapsi on aina uusi ihme! Perheet saavat lahjamme neuvolakäynnin yhteydessä.

 

Tukioppilastoiminta

Yhdistyksemme osallistuu tukioppilastoimintaan,  olemme mukana tukioppilaskoulutuksessa. MLL Sahalahti jakaa myös joka kevät yhdelle 9-luokkan päättävälle koululaiselle "hyvän kaverin" stipendin. Sitä ei saa koulumenestyksen perusteella, vaan sen saa sellainen oppilas, joka ei kiusaa toisia, auttaa ja on muutenkin kiva kaveri. Olemme mukana myös ns. mopo-toiminnassa, jonka tavoitteena on vähentää "mopottamista" ja helpottaa siirtymistä 6-luokalta yläasteelle. Järjestämme yhdessä muiden järjestöjen ja vapaa-aikatoimen kanssa keväällä yhteisen mopo-päivän.

Vuotuisen LAPSET ENSIN -keräyksen suorittavat Sariolan yläasteen tukioppilaat, ja keräyksen tuotto lahjoitetaan tukioppilastoiminnan hyväksi.

 

Lapsiperheiden edunvalvonta

MLL Sahalahti toimii lapsien ja perheiden edunvalvojana. Se ottaa tarvittaessa kantaa ja tekee aloitteita. Se osallistuu myös paikkakunnan yhteisiin rientoihin yhdessä muiden yhdistysten kanssa.

 

 

Lastenhoitotoiminta

Kangasalla toimii MLL:n Lastenhoitoapu. Hoitajat ovat suorittaneet MLL:n lastenhoitajakoulutuksen.
MLL:n lastenhoitotoiminta tarjoaa lyhytaikaista lastenhoitoapua kotiin kaikkina vuorokaudenaikoina, myös viikonloppuisin. Tilaa hoitaja puhelimitse MLL:n Hämeen piirin lastenhoitovälityksestä arkisin klo 8-12 puh. 044-0303301 tai tee hoitajatilaus internetissä.

Tässä linkki tilaukseen: http://hameenpiiri.mll.fi/perheille/lastenhoitoapua/

 

Perhekahvilan vuokraus

Perhekahvilan vuokraus lastenjuhlia tai muita tilaisuuksia varten hintaan 20 euroa/ 4 tuntia (Jäseniltä 15 euroa). Tiedustelut: sahalahden.yhdistys(at)mll.fi
  

Kesällä leikitään! Ohjattua leikkikenttätoimintaa kirkonkylän leikkikentällä.