Jäsenkirje

Jäsenkirje 2018

 

TULE MEIDÄN MUKAAN!
 
 
 
 
 
 
Meillä MLL Sahalahdessa mottona on: tehdään itse ja ollaan yhdessä vanhempina muillekin kuin omille lapsillemme. Haluamme kasvattaa aikuisia vastuuseen kaikista lapsista. 
 
Tavoitteenamme tulevaisuudelle on yhteisöllisyyden kasvaminen Sahalahdella – yhdessä tekemällä syntyy yhteisö. Talkoilla ja vapaaehtoistoiminnalla saa aikaan hyvin paljon. Jokaisen tuodessa kekoon enemmän korsia, kuin itse ottaa, keko kasvaa ja komistuu.
 
Voit tulla mukaan toimintaan monella eri tavalla! Osallistumalla kerhoihin tai tapahtumiin, liittymällä jäseneksi, tulemalla mukaan harrastamaan MLL toimintaa ideoimalla ja tekemällä tai hakeutumalla jopa hallituksen jäseneksi. Yhdessä olemme enemmän!
 
 
 
 
 MLL Sahalahden toiminta
 
• Perhekahvila avoinna keskiviikkoisin klo 9 - 11.30 osoitteessa Sälssinkuja 2, Sahalahti.  Perhekahvila on perheiden kerho, jossa lapsiperheet saavat  tutustua matalalla kynnyksellä. Rentoa jutustelua,  asiantuntijaluentoja ja pientä purtavaa.
 
• Sählykerho Sariolan koululla  torstaisin 0-2 lk:lle 17-18, 3-4 lk:lle 18-19  perjantaisin nuoret/aikuiset klo 19-20.30
 
• Laskiaistapahtuma järjestetään laskiaissunnuntaina 3.3.2019.  Ulkoilutapahtuma koko perheelle, arvonta, makkaranpaistoa,  poniajelua ym.
 
• Vapputapahtuma su 28.4.2019 Kontulassa.   Simaa, munkkeja, vappupalloja ja muuta mukavaa ohjelmaa.
 
• Kerhojen loputtua MLL Sahalahti järjestää Sahalahden keskustan leikkikentällä ohjattua toimintaa lapsille kesäkuun ajan.
 
• Suunnitteilla myös hemmottelua äideille, isä-lapsi-toimintaa ja peräkonttikirppis
 
 
Seuraa Facebook sivujamme, siellä ajankohtaista tietoa ja mahdolliset aikataulu muutokset.
 
 
Tervetuloa mukaan toimintaan!

Yhteystiedot: Mannerheimin Lastensuojeluliitto Sahalahden yhdistys ry. Sälssinkuja 2, 36420 Sahalahti mllsahalahti@hotmail.com Facebook: MLL Sahalahti Liity jäseneksi osoitteessa https://liityjaseneksi.mll.fi