Muu toimintamme

Tukioppilastoiminta

Yhdistyksemme osallistuu tukioppilastoimintaan. Olemme mukana mahdollistamassa tukioppilaskoulutuksia.

Olemme olleet monesti mukana myös järjestämässä muiden järjestöjen ja vapaa-aikatoimen kanssa Sariolan koulun kevään "Kutosten päivää". Tapahtuman tavoitteena on helpottaa siirtymistä 6-luokalta yläkouluun. 

 

Koululaisten muistaminen

Muistamme keväisin yhdessä Sariolan koulun vanhempainyhdistyksen kanssa koululaisia stipendeillä. Stipendin voi saada sellainen oppilas, joka ei kiusaa toisia, auttaa ja on muutenkin kiva kaveri. Lisäksi muistamme esikoululaisia keväällä antamalla heille lahjaksi rannekellot heidän siirtyessään ensimmäiselle luokalle.